"Kalle sai pojan" kuuluu mun miehen ääni viereisestä huoneesta. Sitten se luettelee ne perinteiset mitat ja mua hävettää että tuntuu niin pahalta. Kyllähän mä oon tiennyt jo pidemmän aikaa, että meidän tuttavat saa pian lapsen. Tällaset negatiiviset ajatukset tuntuu niin itsekkäiltä, mutta ovat ikävä kyllä monelle lapsettomalle niin kovin tuttuja...
Tähti - kirjoittaja
- Ehkäisy jätetty pois 8/2015, siitä asti enemmän ja vähemmän aktiivista yritystä.
- PCO-tyyppiset munasarjat todettu 11/2016.
- Lapsettomuustutkimukset aloitettu 1/2017.
- PCO-diagnoosi 3/2017.
- Aukiolotutkimuksessa toisen munanjohtimen todettu olevan tukossa 5/2017.
Todennäköinen syy lapsettomuudelle: ovuloimattomuus.
Ajankohtaista nyt: OI-hoidot.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turhautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turhautuminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 26. toukokuuta 2017
torstai 25. toukokuuta 2017
Sisäinen raivo
Olen muuten hoikka, mutta mulla on ärsyttävästi kaikki ylimääräinen läski vatsan alueella/vatsan alueen turvotusta, joka saa mut näyttämään välillä raskaana olevalta ja jonka vuoksi joudun käyttämään ympärysmitaltaan isompia housuja. Olen järkeillyt keskivartalo"lihavuuden" ja turvotuksen johtuvan osittain PCO:sta... Haluatteko kuulla pari ihan normaalia lähipäivinä sattunutta juttua, jotka sai mun päässä taas ihan järjettömät mittasuhteet :D Voi mennä myös oman kuvitelman ja lapsettomuusahdistuksen piikkiin, mutta haluan kertoa niistä silti:
1. Olin ostamassa itselleni uusia housuja ja myyjä tiedusteli kokoani. Sanoin sen olevan M tai L. Huomasin myyjän katseen automaattisesti siirtyvän vatsan alueelleni.
2. Olin kaverini juhlissa, jossa tarjottiin alkoholia. En halunnut sitä leikkauksesta toipumiseni vuoksi ottaa, joten kieltäydyin kohteliaasti. Useiden katseet siirtyivät jälleen vatsan alueelleni.
Nää on niitä hetkiä kun näytän tyyneltä, vaikka oikeesti sattuu ja huudan lujaa mun pään sisällä.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Kuulumisia
Tänään on todennäköisesti dpo 6. Oireiden seuranta on tosiaan ollut vähäisempää tässä kierrossa. Paitsi että kun sain tikutettua oviksen, en ole malttanut olla mittaamatta muutamia kertoja lämpöjä... :D Oviksen jälkeen lämmöt oli 36,5. Nyt n. viikko oviksesta lämmöt pyörii siinä 36,0-36,2. asteen tuntumassa. Edellisessä kierrossa olin alilämpöinen mahdollisen oviksen jälkeen ja koko loppukierron ajan. Voisikohan tän kierron lämmöt siis tarkoittaa jotain? Mielialan vaihteluita on ollut ja väsymystä, mutta uskon niiden liittyvän ihan muihin asioihin kuin mihinkään raskauteen... Lisäksi on tuntunut oikealla puolella kohdun seudulla ja kohdunkaulassa pieniä vihlaisuja, mutta tätä on ollut moooonissa muissakin tuloksettomissa kierroissa.
Tänään yksi hyvä tuttava ehdotti mulle koiran hankintaa, koska se olisi hyvää harjoittelua vauvaa varten. Hän siis ei ole tietoinen meidän lapsettomuusongelmista... Noin pieni ja ei todellakaan pahalla tarkoitettu kommentti sai mut myöhemmin jotenkin tosi ärsyyntyneeksi ja turhautuneeksi :(
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)