Tähti - kirjoittaja


27-v. nainen, toiveena raskaus vuodelle 2017.

- Ehkäisy jätetty pois 8/2015, siitä asti enemmän ja vähemmän aktiivista yritystä.
- PCO-tyyppiset munasarjat todettu 11/2016.
- Lapsettomuustutkimukset aloitettu 1/2017.
- PCO-diagnoosi 3/2017.
- Aukiolotutkimuksessa toisen munanjohtimen todettu olevan tukossa 5/2017.
Todennäköinen syy lapsettomuudelle: ovuloimattomuus.
Ajankohtaista nyt: OI-hoidot.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Letrojen aloitus

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime postauksen :) Kävimme muutama viikko takaperin lapsettomuuspolilla, josta sain tähän kiertoon kokeiltavaksi Letrot. Näin alkuun vain yksi tabletti.

Tämän kierron Letrot on nyt popsittu ja sain kokea niiden haittavaikutukset: kuumia aaltoja iltaisin, väsymystä ja lievää kuvotusta. Toiveet olivat korkealla tämän päiväisessä ultrassa. Limakalvo näytti paksuuntuneen, mutta munasolut olivat vielä kovin pieniä :/ Ilmeisesti tulossa pitkä kierto. Ensi viikon alusta kannattaa kuulema aloittaa oviksen bongailut. Ei siis hyviä eikä huonoja uutisia. Silti lähtiessäni klinikalta tunsin voimakasta epätoivoa ja taisin siinä pari kyyneltäkin tirauttaa... On vaan sellainen tunne, että tämä yhden tabletin Letro-annos ei ole mulle riittävä. Limakalvoa olen yrittänyt parantaa syömällä Gelee Royale-kapseleita. Nyt vaan peukut pystyyn, että ovistesti näyttää plussaa lähipäivinä! Ovikseen on suunnitteilla yhdistää meidän eka inseminaatio, joten toivon kovasti että saan testiin sen hymynaaman! Clearbluen digi ovistestit polttelee jo laatikon pohjalla! :D

4 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa saanut nauttia noista letrojen haittavaikutuksista - kuumat aallot ja väsy olivat mun kohdalla oikeasti lähes ylitsepääsemättömät. ':D Tsempiä niiden kanssa siis!

    Saanko kysyä, minä päivänä sulla ultrattiin ja minkä kokoisia munarakkulat olivat? Ei tartte vastata, jos et halua, enkä mä siis tohon varmaan mitään järkevää osaa edes sanoa.)

    VastaaPoista
  2. Nyt alkaa onneksi letrojen haittavaikutukset haihtua kun tablettien ottamisesta on 4 vrk aikaa :D Mulla oli kp 12 limakalvo 5,3 ja isoin munasolu 9 mm. Mun korvaan kuulostaa aika onnettomilta :/ Miltä susta kuulostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla letroista aiheutunut ylitsepääsemätön väsy kesti melkein menkkoihin asti. Ja siis liioittelematta olisin voinut tuon ajan vain nukkua. ':D Onneksi mulla toimi myös Clomit, jotka aiheutti vähemmän sivuoireita ja sain ne viimeisimpään kiertoon.

      Onhan nuo pienet, mutta toisaalta luulisin, että keskenään aika synkassa, millä on iso merkitys. Eli en luopuisi toivosta! :) Ja toi kuulostaa sellaiselta, että voi olla, että annostuksella saadaan parempi tulos, kun ilmeisesti vastetta ainakin oli ainakin luomukiertoon verrattuna (?).

      Poista
    2. En löytänyt omakannasta tietoja minkä kokosia munarakkulat ovat aiemmin olleet... toivotaan parasta :)

      Poista