Tähti - kirjoittaja


27-v. nainen, toiveena raskaus vuodelle 2017.

- Ehkäisy jätetty pois 8/2015, siitä asti enemmän ja vähemmän aktiivista yritystä.
- PCO-tyyppiset munasarjat todettu 11/2016.
- Lapsettomuustutkimukset aloitettu 1/2017.
- PCO-diagnoosi 3/2017.
- Aukiolotutkimuksessa toisen munanjohtimen todettu olevan tukossa 5/2017.
Todennäköinen syy lapsettomuudelle: ovuloimattomuus.
Ajankohtaista nyt: OI-hoidot.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Eilisten tapahtumien purku

Olin eilen niin shokissa polikäynnin jälkeen, etten pystynyt tänne blogin puolellekaan kirjoittamaan tarkempia mietteitä käynnistä ja sen sisällöstä. No, tässä tulee vuodatusta senkin edestä... :D 

- PCO-diagnoosi vahvistui. Ennen mulla on todettu olevan PCO-tyyppiset munasarjat, mutta tämän lääkärin mukaan kyse on ihan PCO:sta. Käsitykseni mukaan se on "pahempi" kuin pelkkä PCO-tyyppisyys? Lääkäri sanoi, että tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ovistestit näyttää plussaa, niin ovultaatiota ei siitä huolimatta välttämättä tapahdu. Tämä kyllä tukee sitä, että yhdessä kuussa ovistesti tosiaan näytti plussaa, mutta otetut verikokeet puhuivat sen puolesta ettei mitään ovista ollut oikeasti edes tapahtunut :( Tuli jotenkin "huijattu olo" mun kropan puolesta.

- Hoidoksi ehdotettiin Clomifenin ja inseminaation yhdistelmää. Mun miehen aikaisemmin otettu simppanäyte oli normaali, mutta eteenpäin liikkuvien osuus oli aavistuksen heikkoa. Yritetään siis saada mulle aikaan ovulaatio ja inseminaatiolla viimeistellä homma. Mutta se aikataulu milloin ekaa inssiä päästään yrittämään. Vasta loppukesästä tai syksyllä. Tää tilanne tekee mut hulluksi. En halua odottaa, mutta pakko. Mikäli oikein muistan, voidaan inssihoitoja antaa 4-6 krt ennen kuin siirrytään järeämpiin keinoihin.

- Kystamuutoksen ultraus 2 viikon päästä. Mitä jos se on oikeasti jotain tosi vakavaa? Mitä jos mulla on syöpä. Miettikää, miltä tuntuu elää näiden asioiden ja ajatusten kanssa: lapsettomuus + mahdollinen munasarjasyöpä. Itkin eilen. Itken tänään. Mieskin itki. Todennäköisyys pahanlaatuiseen kasvaimeen on pieni, mutta jonkun kohdalle sekin osuu. Mulla on masennusta, minkä vuoksi olen tällainen pessimisti. Joku toinen saattaisi ajatella, noh, katsotaan rauhassa ensin se ultra ja murehditaan vasta sen jälkeen. Ehkä munkin pitäisi yrittää ajatella niin? Huolta kuitenkin aiheuttaa myös se, että jos joudun lähiaikoina kystan vuoksi leikkaukseen. Se sotkisi tosi pahasti useita suunnitelmia... Toisaalta sotkekoon vaan, kunhan se ei ole pahanlaatuinen kasvain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti